KALLE JA VILLE

1.10.2008

 

K: Mitä noi o?

V: Ne ovat laivoja (suurin osa niistä), tarkemmin sanottuna laivaveistoksia, ei niinkään pienoismalleja.
Tämä tarkoittaa, että veistoksen alustana toimiva pinta on sen veden pinta, jossa nämä laivamielikuvat purjehtivat. Jos se, mitä ei näytetä, saa katsojan mielikuvituksen liikkeelle, yksi veistosten tarkoitusperistä on saavutettu.


K: Mistä ne on tehty?

V: Matalapolttoisesta kivitavarasta, siis savesta, ellei toisin ole mainittu. Teokset ovat lasittamattomia, ja väritys on saatu aikaan käyttämällä vesiliukoisia värejä ja kiinnittämällä värit akryylilakalla.


K: Miksi ihmeessä juuri laivoja?

V: Kaipa sen takia ensimmäiseksi, että laivat ovat tekijän vanha rakkaus: "Kuvaa sitä, mikä on tuttua ja läheistä!"
Sitäpaitsi, laivat ovat ikivanha symboliaihe, yksi uniemmekin liikkumavälineistä, siis elämän itsensä symboleista. Eikä merenkään merkitys symbolina ole vähäinen.


K: Miksi iänikuisia poliitikkoja ja julkkiksia?

V: Kai siksi, että aihepiiri on helppo sekä tekijälle että katsojalle, näin alkuun. Olen kyllä vähitellen siirtymässä yleispätevämpiin aiheisiin, luulisin, mutta saattaa olla, että niitäkin on helpompaa käsitellä päivänpolttavien ja kaikille tuttujen teemojen kautta.


K: Miksi niiden nimet on niin sairaita?

V: Tähän olen osittain jäävi vastaamaan. Katsojalla on tietenkin vapaus päätellä, kumpi on sairaampi, tekijä vai ympäröivä maailma.


K: Etkö osaa tehdä mitään kauniimpaa ja inhimillisempää?

V: Ehkä. Tällä hetkellä kuitenkin laivat tuntuvat luontevimmilta. Silitysraudat puolestaan tuntuvat sopivan muotokielensä takia hyvin laivojen kumppaneiksi, pienikokoisiin veistoksiin.

Laivat ja silitysraudat ovat aiheina sikäli mielenkiintoinen alue, että niitä ei juuri kukaan muu tee samalla tavalla veistoksina käsitettyinä. Aihepiiri vaikuttaa osittain tästäkin syystä lähes rajattomalta; ainakaan sen tyhjentämiseen ei yksi elämä riitä.

K: Voiko niitä pitää ulkotiloissa?

V: Teosten värityksessä käytetyn tekniikan takia ja valaistuksenkin puolesta ne sopivat lähinnä sisätiloihin.  Olen kokeillut värityksen kestävyyttä kylmässä tilassa, mutta muuten suojattuna.  Muutamassa vuodessa oleellista muutosta töiden värityksessä tai pinnoituksessa ei ole ollut havaittavissa.

K: Teoksille ei ole annettu hintaa. Ovatko ne myytävänä?

V: Ovat

K:  Miksi ylipäätään on olemassa jotain?

V:  Neljäkymmentäkaksi.